torstai 26. marraskuuta 2009

Seventeen

Yritän parhaani mukaan suomentaa tähän koko Mileyn haastattelun Seventeen lehdestä. :) Kommentoikaahan. ;)

Miley
2009 Vuoden Tyylikkäin Tähti
On uskomatonta miten paljon voi muuttua yhdessä vuodessa-katso Miley Cyrusta. Ei kauan aikaa sitten, Miley teki vielä pilaa Selena Gomezista ja Demi Lovatosta,ja pelleili parhaan ystävänsä kanssa Youtubessa The Miley and Mandy Show:ssa. Muttä tänä vuonna, Mileyn juhliessa 17-vuotis synttäreitään, hän on jättänyt typeryydet taakseen. Tällä uudella kypsemmällä Mileylla on kokonainen lista tavoitteita. Alkajille, hän hitaasti sanomassa hyvästit Hannah Montanalle, roolille jota hän yhä rakastaa mut myöntää että siinä "ei ole mitään samaa kuin itsessäni nyt. En aio tehdä toista Hannah Montana elokuvaa." Sen sijaan, hän keskittyy enemmän aikuismaisiin asioihin,kuten mega-suosittuun Wonder World-kiertueeseen, showhun jota hän oli mukana luomassa,ja on hänen sanojensa mukaan "tehty enemmän itseni ikäisille tytöille" Hän on lopettanut juuri  ensimmäisen dramaattisen elokuvansa kuvaukset, The Last Songin,joka pohjautuu Nicholas Sparksin novelliin, ja ilmestyy teattereihin 2.4. (Hän on myös viettänyt paljon aikaansa vastanäyttelijänsä Liam Hemsworthin kanssa.) Ja hän on suunnitellut vaatelinjan Walmartiin, suunnittelija Max Azrianin kanssa. Feikin purukumi iloisuuden päivät ovat ohi ja tilalle on tullut enemmän aitoa iloisuutta.
Samalla kun hänen asenteestaan on tullut enemmän itsevarmempi,niin on myöskin tyylistäkin. Hän hylännyt tyttömäisen boheemimaisen tyylin ja on ihastunut rajumpaan mutta hienostuneeseen tyyliin. Miley omistaa itsevarmasti jokaisen tyylin, on hänellä sitten hopeinen kerroksellinen puku Oscareissa tai rock tyylinen mini Teen Choice Awardseissa. Sen takia hän on Seventeenin vuoden tyyli tähti. Miley istui alas Seventeenin kanssa ja kertoi coolin tyylinsä salaisuudet,Hannah Montana suunnitelmansa ja miten hän vihdoin pystyy elämään elämäänsä omilla ehdoillaan.

 


Miley: Pidän kaikesta joka ei ole nyt muodissa. On niin paljon upeampaa löytää jotain ainutlaatuista. Rakastan löytää cooleja juttuja edullisemmista kaupoista,kuten vintage sormuksia. On hauskempaa sanoa että jokin maksoi 2 dollaria kuin jos se olisi maksanut 200 dollaria. Sain rekkakuskin lippiksen armeijan ylimääräisten tavaroiden kaupasta, ja kaikki aina kyselevät onko se Guccin,mutta vastaan siihen vain "Nope!" Rakastan sitä että se on yksi laatuaan.  

Miley: Ehdottomasti! Kävin läpi sen vaiheen missä otin kaikki värilliset vaatteet vaatekaapistani pois ja kirjaimellisesti pukeuduin vain mustaan. Pukeuduin mustiin armeijan saappaisiin, mustiin farkkuihin ja mustaan paitaan. Kun muistelen sitä aikaa ajattelen "Hei tyttö, on keskikesä L.A.:ssa ja näytät hullulta!" Vaatteideni olisi pitänyt hymyillä enemmän. En ole vieläkään kova värien fani, mutta pidän korostamisesta väreillä saadakseni asuun särmää. Pidän neon värisistä asusteista, tai käytän omia punaisia cheetah Miley & Max farkkujani jonkin pelkistetyn asun kanssa. Ja rakastan paljon paljon paljon koruja. Minulla on korvissa ja nenässä lävistykset, ja minulla on aina tuhansia rannekoruja.

Miley: Selaan läpi lehtiä ja leikkaan niistä kuvia ja laitan ne seinälle. On helpompaa minulle pukeutua jos minulla on tunne että, Okei, pidän todella tuon henkilön tyylistä. Miten voisin tehdä siitä omani? Rakastan Ashlee Simpsonin ja Nicole Richien tyyliä.
Miley: Se on ollut iso muutos minulle. Oma henkilökohtainen tyylini on enemmän särmikkäämpi ja rajumpi. Ja kun tulin kiertueelleni sanoin, "Aion käyttää nahka shortseja! Haluan pukeutua revittyihin vaatteisiin!" En halunnut showsta sellaista jossa vanhempien pitää peittää lastensa silmät,mutta halusin jotain seksikästä ja hauskaa.


Miley: Se oli elämäni parasta aikaa. Ja minulla on sellainen olo etten ole enää sama ihminen kun lähdin kuvauksista. Kun olin siellä, en halunnut ihmisiä naamalleni koko ajan yrittäen määrittää kuka olin ja mitä olen tekemässä. En yrittänyt olla kukaan muu kuin oma itseni. Olin vain shortseissa ja bikinien yläosassa, juoksentelemassa ympäriinsä pitäen hauskaa. Töiden jälkeen, menimme kuuntelemaan bändien soittoa tai hakemaan katkarapuja ja istumaan järven rannalla. Ja kerrankin, sain lähteä ulos tanssimaan ja laulamaan,milloin vain halusin koska rakastin sitä. Menimme kaikkiin hauskoihin karaoke paikkoihin ja lauloimme "She's My Cherry Pie" ja "I Love Rock 'n' Roll". Sitten menimme aikaisin aamulla ajelemaan vesiskoottereilla lounaaseen asti ja leikimme koko päivän. Kävelin pois tästä kaikesta hyvän ystävän kanssa.

Miley: En ole koskaan tullut toimeen niin hyvin kenenkään kanssa. Olin hieman peloissani elokuvan tekemisestä; halusin kaiken olevan täydellistä. Mennessäni kuvauksiin tuntien oloni niin epävarmaksi oli uutta minulle. Mutta hän tunsi samoin. Hän myönsi omat epävarmuudetsansa, ja oli todella mukavaa olla kerrankin sellaisen ihmisen kanssa joka oikeasti ymmärtää minua.

Miley: Minulle ei ole vaikeaa myöntää että tunnen oloni epävarmaksi,mutta joskus on hyvä olla joku joka tuntee samalla tavalla ja todella ymmärtää miltä se tuntuu. Liam sanoo että minulla on "sota kypärä". Laitat sen kun olet epävarma ja peloissasi,mutta olet valmis taistelemaan sen takia mitä tunnet sisimmässäsi.

Miley: Luulen että olin lapsi joka yritti todistaa ettei ole enää lapsi, kun oikeasti tarvitsi vain sitä että olisin sinut sen ihmisen kanssa kuka silloin olin,ja antaisin itseni kasvaa sen sijaan koko ajan yrittäen olla joku toinen. Ja luulen että minusta tuli juuri se ihminen.


Miley: Vaikein osa kenelle tahansa minun asemassani on mielestäni se, kun kävelet huoneeseen jossa et ole koskaan ennen ollut ja ihmiset välittömästi arvostelevat sinut. He sanovat " Hän on palon nätimpi kuin kuvittelin" tai "Hän ei ole niin kaunis luonnossa." Heillä on ennakkoluuloinen käsitys sinusta, ja he tutkivat sinua nähdäkseen jos olisit sellainen kuin he kuvittelevat. Mutta Liam ei oikeastaan tiennyt kuka olin! Hän ei tuntenut näyttelemistäni tai musiikkiani, ja oli mukavaa tietää ettei hänellä ollut ennakkoluuloista käsitystä minusta.

Miley: Totta, ja Liam on ollut iso osa sitä. Haluat vain että joku sanoisi "Teit tosi hyvää työtä tänään" tai "Näytät todella kauniilta" tai "Liikutuin todella tuosta". Haluat vain että yksi ihminen tekee olosi hyväksi siitä mitä olet tekemässä.

Miley: Se on kauheaa kun yksityiselämästä tulee julkista. Joten keksin tapoja pitääkseni yksityiselämäni yksityisenä ja oman elämäni enemmän omana-joka on yksi syy siihen miksi poistin Twitter tunnukseni.Päätin että minkä tahansalainen suhde meillä on, pidämme sen aina täysin yksityisenä. Ensimmäiseksi,olemme parhaita ystäviä, joten sen kerron kaikille.

Miley: En tule toimeen tyttöjen kanssa samalla tavoin kuin poikien kanssa. En ole herkkä ihminen. Mutta minusta tuntuu että olen alkanut oppia olemaan hieman herkkätunteinen. Se on mielestäni hyvä jos voi olla hellempi ihmisten kanssa.

Miley: Mielestäni ei tarvitse olla kova,tietääkseen mitä haluaa, ja tietääkseen onko unelmasi tarpeeksi vahva että pystyt saavuttamaan sen.

Miley: Olen hieman kova, joten se voi olla vaikeaa joskus. Minulla on aina päälläni "sota kypäräni". Mutta olen aika avoin tunteistani, ja itken kovassa paikassa. Ja kukaan ei halua nähdä sitä. Kun viimein murrun,ihmiset tietävät että se on vakavaa.

Miley: Vihaan todella "korjaajia"- kun ihmiset kyselevät "Kerro ongelmasi! Näin me korjaamme sen!" Teen mieluummin työtä päästäkseni sen läpi, ja omistan sellaisen ihmisen joka puhuu minut siitä läpi,antaa minun rauhoittua ja antaa minun ajatella emotionaalisesti sen tilanteen läpi. Sitten vasta voimme korjata ongelman. Ja mielestäni se on todella tärkeää. Sitä minulla on läheisimpien ystävieni,Demin,Liamin ja Ashleyn kanssa.

Miley: On ihanaa omistaa ystäviä joiden kanssa selviydyn ongelmienikin läpi.Mutta en tarvitse ystäviä. Minulla ei ole oikeastaan paljoakaan mikä olisi täysin omaani.Jaan kiertueeni veljeni kanssa, shown isäni kanssa ja äitini on managerini. 
 
Miley:Haluan olla kuin Beyonce. Hän on ylivoimaisesti paras. Kun katsot häntä et ajattele että, minkäköhänlaista hänen yksityis elämänsä on. Katsoessa häntä ajattelee vain; tuo tyttö lavalla on tähti. Et välitä mistään muusta; välität vain hänen musiikistaan. Joten toivoisin että sellainen voisin olla tulevaisuudessa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti